Liikuntapelit avuksi lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseksi
iWall liikuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän.

3 000 000 pelikertaa vuonna 2020

Vuonna 2020 iWall liikutti jopa kolmen miljoonan liikuntapelisuorituksen verran, vaikka koronapandemia jylläsi ja lasten liikkumattomuus on ongelma Suomessa ja globaalisti. Lapsia liikutti erityisesti suosikkipeli Parkour, josta julkaistaan uusi Parkour Extreme -versio.

Katso video uudesta iWallin Parkour Extremestä!

 
 


CSE on liikuttanut koronavuonna 2020 noin kolmen miljoonan liikuntapelisuorituksen verran. Pelisuoritusten määrää voidaan pitää merkittävänä määränä varsinkin, kun koronapandemia on rajoittanut kokoontumisia ja jopa pysäyttänyt kokonaan lasten liikuntaharrastukset.

Lasten ehdoton suosikkipeli vuoden aikana oli Parkour. Lasten toiveita kuunnellen CSE on kehittänyt uudistetun Parkour Extreme -pelin liikuttamaan vielä kovemmilla tehoilla. Monipuolisempi ja raskaampi Parkour Extreme -peli haastaa pelaajat ennennäkemättömällä tavalla liikunnan pariin!

Parkour Extreme toimii itsenäisenä intervalli- ja kardiotreeninä tai lämmittelynä ennen lihaskuntoharjoittelua. Pelaaminen nostaa sykettä, parantaa hapenottokykyä ja rasittaa erityisesti alavartalon suuria lihaksia. Mukaansatempaavat kentät päätähuimaavissa maisemissa innostavat liikkumaan. Uudistettu ohjaus ja hurja nopeus takaavat uskomattoman hauskan pelikokemuksen niin uusille pelaajille kuin lisähaastetta kokeneemmille parkouraajille. 

CSE kehittää ratkaisuja lasten liikkumattomuuteen

Tutkimusten mukaan vain joka kolmas suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Lasten ja nuorten liikkumattomuus on maailmanlaajuisesti kasvava haaste ja rapistuvan yleiskunnon seuraukset kansanterveydelle ovat alentunut työkyky ja laajat heikentyneen yleiskunnon johdannaisseuraukset.  

Merkittävä osa suomalaisista 7–17-vuotiaista lapsista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi. 7-vuotiasta liikkuu tarpeeksi noin 70 %, mutta 15-vuotiasta enää joka kymmenes. Tytöt liikkuvat poikia vähemmän.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on juuri julkaissut uudet liikuntasuositukset 7–17-vuotiaille. Uuden suosituksen mukaan lasten tulisi liikkua monipuolisesti, reippaasti ja fyysisesti rasittavasti vähintään 60 minuuttia päivässä. Tämä ei tarkoita tunnin yhtäjaksoista liikuntasuoritusta vaan liikkuminen voi koostua myös useista pätkistä päivän mittaan. 

Osa suomalaisista kouluista on ottanut erittäin aktiivisen roolin lasten ja nuorten liikuttamisen lisäämiseksi myös liikuntatuntien ulkopuolella. Iisalmelaisen Edvin Laineen koulun rehtori Minna Taipale kertoo iWallin olevan koululaisten ja iltapäiväkerholaisten aktiivisessa käytössä aamusta iltaan. Taipale kuvailee iWallia erittäin hyväksi työkaluksi saada passiiviset lapset ja nuoret liikkumaan ja painottaa erityisesti liikuntapeliseinän sosiaalisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Lapsi, joka on pyörätuolissa voi myös pelata ja liikkua muiden kanssa yhdenvertaisesti.’’ 
- Minna Taipale, Edvin Laineen koulun rehtori

Jyväskylän kristillisellä koululla liikuntapelituotteet ovat liikuntatuntien lisäksi tehokäytössä myös muilla oppitunneilla ja koulupäivän jälkeen sekä viikonloppuisin. Vuoroja pelaamiseen tulee varata korkean käyttöasteen vuoksi koulun sisäisestä kalenterista.

Erityisen hienoa on ollut nähdä, kuinka liikuntapelituotteet ovat innostaneet koulun kaikkia oppilaita liikkumaan ja miten se auttaa oppimiseen ja jaksamiseen. 
Petteri Muotka, Jyväskylän kristillisen koulun rehtori 

Top 30 liikuttavimmat koulut Suomessa 2020 - 2021:

CSE listasi 30 eniten liikuttanutta koulua. Edvin Laineen koulussa Iisalmella iWall on ollut vuodesta 2017 lähtien. Into liikuntapelaamiseen muutaman vuoden aikana ei ole koulussa laantunut – päinvastoin! Iisalmelaiskoulussa liikuttiin huimat 28 621 pelikertaa eli kaikkein eniten Suomen iWall-kouluista. Ajallisesti tämä tarkoittaa noin 650 tuntia tehokasta ja hauskaa liikuntaa lukuvuoden (190 päivää) aikana. Toiseksi eniten liikuttiin Jyväskylän kristillisessä koulussa, jossa pelikertoja tuli yhteensä 28 549. 

1. Edvin Laineen koulu, Iisalmi 28 621 pelikertaa 
2. Jyväskylän kristillinen koulu, Jyväskylä 28 549 pelikertaa
3. Liminganlahden koulu, Liminka 28 034 pelikertaa
4. Palokan yhtenäiskoulu, Jyväskylä 
5. Tampereen kansainvälinen koulu (FISTA), Tampere 
6. Minna Canthin koulu, Kuopio 
7. Granhultsskolan, Kauniainen 
8. Leinolan koulu, Tampere 
9. Isoniitun koulu, Klaukkala 
10. Keskustan koulu, Eurajoki 
11. Luvian yhtenäiskoulu, Luvia 
12. Lehtikankaan koulu, Kajaani 
13. Mäntymäen koulu, Kauniainen 
14. Jyväskylän normaalikoulu, Jyväskylä 
15. Pyhännän koulu, Pyhäntä
16. Rantakylän normaalikoulu, Joensuu 
17. KAMK, Kajaani 
18. Rauman Lyseon lukio, Rauma 
19. Keuda Lukkarinpolku, Mäntsälä 
20. XAMK Savonlinnan kampus, Savonlinna 
21. Nyhkälän koulu, Karkkila 
22. Raseko Raision Eeronkujan toimipiste, Raisio 
23. JEDU Nivalan toimipiste, Nivala 
24. Aleksis Kiven koulu, Siuntio 
25. OSAO Kaukovainion yksikkö, Oulu  
26. Hagelstamska skolan, Kauniainen  
26. SAMIedu, Savonlinna  
28. Kasavuoren koulu, Kauniainen 
29. Keuda Keskikatu, Kerava  
30. Talvikankaan koulu, Oulu


CSE onnittelee top-listalle sijoittuneita kouluja!